Kesä ♥

On taas vähän jääny tämä kirjottaminen. Ensin väsymys vei ihan kaikki voimat ja samaan syssyyn alko niin kova kiire, ettei perässä tahtonu pysyä. Juoksin muutaman viikon koulujen pääsykokeissa ja työvuorot sumplin aina johonkin väliin, missä ne nyt ehdin vaan tehdä. Nyt on kiireet loppu, mutta kirjoittaminen ei enää luonnistu, koska taukoa on ollu jo niin kauan. Terapiassakin on tapahtunu vaikka mitä, ja silti ei oikeestaan mitään, mutta enhän mää niitä enää oikeen muista. Just sitä varten tämä blogi on ja nyt ärsyttää, kun ei oo jaksanu eikä ehtiny pistää mitää ylös.

Päällimäisenä tulee mieleen mielikuvaharjotus papan kuolemasta, siitä koko tilanteesta ja viime kertainen keskustelu miellyttämisen halusta ja "turhien" ystävyyksien ylläpidosta.

Tehtiin sitä samaa käsitteellistämistä tai-jotain-sinne-päin  tässä parilla viime kerralla. Ensimmäisellä kerralla käytiin tätä samaa ajatusta 'en ole tarpeeksi hyvä' läpi. En tarkkaan muista, mitä me siinä puitiin, mutta siis ajatuksena taas se, että ajatukset johtaa tunteeseen, tunteet toimintaan ja toiminta vahvistaa taas tätä alkuperäistä ajatusta ja oravanpyörä on valmis. Tätä ympyrää olen pyörinyt lapsuudesta asti ja on sanomattakin selvää, että ydinajatusta on vaikea muuttaa. Mutta pienistä teoista on lähdettävä liikkeelle ja pikkuhiljaa muutettava omaa toimintaa. Omien tapojen ja ajatusten muuttaminen toimii siis päin vastoin; ensin täytyy muuttaa toimintaa, joka johtaa parempiin fiiliksiin ja sitä myötä parempiin ajatuksiin ja lopulta oravanpyörä pyöriikin näin päin ja muuttunut toiminta vahvistaa hyviä fiiliksiä ja hyviä ajatuksia.

Viime kerralla ydinajatuksena oli, etten ole tarpeeksi hyvä ystävä/ystävät eivät pidä minusta oikeasti. En jaksa sen suuremmin alkaa erittelemään tunteita ja toimintoja, jotka tätä ajatusta vahvistaa, mutta tämä oravanpyörä pyörii niin, että omalla toiminnallani taas vahvistan omaa ajatustani siitä, etten kelpaa ja minusta ei todella välitetä. Kerroin, että olen aika kylmäkiskoinen uusien ihmisten kanssa enkä anna itsestäni mitään pitkiin aikoihin. Tästä keskusteltuamme jouduin miettimään, mielistelenkö ystäviäni ja paljonko minulla on sellaisia ystäviä, joita joudun mielistelemään tullakseni hyväksytyksi. Ei minulla sellaisia ystäviä ole, joille joudun koko ajan esittämään ja pitämään roolia yllä, kyllä kaikille olen näyttänyt todellisen minäni, mutta täytyy myöntää, että on joukossa niitä, joiden kanssa en jaksa olla eri mieltä ja tavallaan tyrehdytän itseni ja tyydyn olemaan hiljaa. Minulla on usein vahvat mielipiteet mutta joidenkin ystävien kanssa en jaksa tuoda niitä esille, koska tuntuu turhauttavalta tuoda omaa kantaa esille, kun toinen on ihan eri mieltä ja nykyään olen alanut vähän karttaakin riitatilanteita. En vain jaksa vängätä, kun helpommalla pääsee vaikenemalla. Tähän liittyen sainkin kotitehtäväksi miettiä ystäväni läpi ja pohtia saanko heiltä mitään vai olenko itse vain antava osapuoli. Ne, joilta en saa mitään, joutavat pois elämästäni. Kärjistetysti. En nytkään ehdi enkä jaksa miettiä lauseita kovin tarkkaan. Kunhan saan jotain ylös. Tämä keskustelu terapeutin kanssa sai minulle itseasiassa todella kevyen ja huojentuneen olon. Vapauttavan. Minun ei tarvitse olla kenenkään ystävä. Minulla ei tarvi olla sellaisia ystäviä, kuin osa nyt on. Minun ei tarvitse katsella heidän touhujaan, jos ne eivät oikeasti kiinnosta. Ja niin yksinkertaiselta ja päivän selvältä kuin se nyt kirjoitettuna kuulostaakin, se ei tosiaan sitä ole ollut. Olen jotenkin kuvitellut, että minun kuuluu kantaa kaikki maailman murheet harteillani ja auttaa ja kuunnella kaikkia. Olla tukena ja apuna kaikille, jotka sitä vain pyytävät. Eivätkä aina edes pyydä, vaan tyrkytän itseni auttamaan, koska kyllähän minun täytyy. Mutta ei täydy enää! Pikkuhiljaa saan perkata sellaisia ihmisiä elämästäni pois, jotka eivät rikastuta elämääni millään tavalla, vaan ennemminkin imevät minusta omat voimavarani. Onneksi näitä ei paljoa ole ja pitkien ystävyyssuhteiden takia jäävät kyllä varmasti jollain tavalla osaksi elämääni, mutta nyt voin näitä tuhlattuja voimia keskittää enemmän itseeni ja niihin ystäviin, jotka se todella ansaitsevat.

En voi käsittää kuinka onnekas olen ollut, kun työterveyshuolto aikanaan tarttui niinn mitättömältä tuntuneeseen tunteeseen kuin sydämen tykytys tai hikoilu, jotka olivat työhöntulotarkastuksen yhteydessä täytettävässä lomakkeessa ja jonka pohjalta aloitin tämän terapiarumban. Yks päivä huomasin, että siitä on jo kohta 2,5 vuotta aikaa, kun ensimmäisen kerran kävin terapeutilla, herranjumala! Niin se aika rientää. Empä olis uskonu, että mun elämässä riittää näin paljon ongelmia purettavaksi :D Ja miten tyytyväinen olenkaan, että käymme nyt läpi kaikkia asioita, joita itse ei ole ongelmina osannut nähdäkään. Vaikka maksann terapiasta kovan hinnan kuukausittain, olen saanut siitä niin paljon irti, etten olisi ikinä osannut kuvitella. Puitavaa riittää vielä eikä pelkoja olla lähellekkään kaikkia purettu. Onneksi on vielä parhaimmassa tapauksessa 1,5 vuotta terapiaa edessä. Tämä on kyllä ollut mun pelastus.

Äkkiä vielä pikalista voitetuista peloista
- Motarilla oon ajanu niin monta kertaa, etten pysy laskuissa perässä. Välillä paniikki yrittää iskeä,    mutta nyt mulla on hyvät keinot hallita sitä ja selittää tilanne itselle järjellä
- Pyöröovia käytin vasta. Ei tuntunut M-I-L-T-Ä-Ä-N!
- Olen maistellut joitain uusia ruokia ja entisiä syönyt ennakkoluulottomammin
- Olen varannut hammaslääkärin, jonka joudun kyllä perumaan muuton takia. "Harmi"..
- Olen seisokellut hississä ja tutkaillut olotiloja. Ovea en oo uskaltanut vielä sulkea
- Ollaan kesälomareissulle suunniteltu lauttamatkaa
- Käytiin ystävän valmistujaisissa, joissa oli ihana olla. Ennen olisin ressannut, kun asuvat niin        kaukana ja korvessa. Käytiin kotimatkalla vielä miehen mummolassa kauempana ja nautin täysin  rinnoin siitä reissaamisesta. Kohta päästään kesälomareissulle autoileen! ♥

Tässäpä näitä. On ehkä muitakin, mutta suihku ja iltapala oottaa, niin en ehdi enempää paneutua tähän. Pääsin opiskelemaan, JEE! Työt loppuu kahen viikon päästä, JEE! Sitten kesäloma ja ne reissut, JEE! Ja meidän yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, kaikista isoin JEE! Vaikka välillä potuttaakin aika rankasti, on mulla kaikki kuitenkin loppujen lopuksi ihan JEEs! ♥


-N