Puhdas paha olo / likainen paha olo

= luonnollinen stressi / kamppailustressi. "Joustava mieli- kirjassa käsitellään sitä, miten stressin käsittely voi pahentaa stressiä. Tarkoituksena on oppia tunnistamaan, miten eroavat toisistaan luonnollinen stressi ja siihen liittyvä lisästressi, jonka saavat aikaan ei-toimivat hallintakeinot. Haitallisten ratkaisuyritysten tuottamaa lisästressiä ja kamppailua luonnollisen stressin kanssa kutsutaan kamppailustressiksi."

Kirjassa siis aletaan alkuun käymään läpi näitä stressinhallintakeinoja, jotka monesti ovat toimimattomia ja aiheuttavat vahingossa vain lisää stressiä. Kirja on aika raskaslukuinen, koska siinä puhutaan yleisesti stressistä, mutta minulla esimerkiksi tämä "stressi" on pelkotilanteet. Täytyy siis koko ajan soveltaa lukemaansa omiin kokemuksiin ja tavallaan muokata luettua. Tämä luku oli monimutkainen, mutta kun asiasta sai kiinni, on pointti hyvin selkeä ja käy järkeen. Tämä huono tapa, eli kamppailustressi on melko helppo huomata itsestä, mutta sitä on hidasta muokata, eli vaikka huomaan sitä itsessäni, se pääsee silti usein yllättämään.

"Olemme oppineet, että jos meillä on jokin ongelma, se pitää ratkaista. Jos jokin asia ei miellytä, voimme joko poistaa sen tai vältellä sitä. Kun haluat muuttaa asuntosi sisustusta, voit tehdä niin. Jos teet työtä, josta et saa lainkaan tyydytystä, voit alkaa etsiä uutta työpaikkaa. Niihin sinulla on vaikutusvaltaa.
Sama ei kuitenkaan onnistu tunteiden kanssa. Kun yrität kaikin keinoin vältellä jotakin tiettyä epämiellyttävää ajatusta, muistoa tai tunnetta, huomaat, että se on vaikeaa. Kokeile vaikka olla puoli minuuttia ajattelematta valkoista elefanttia."

Onnistuiko olla ajattelamatta? Niimpä.. Ei muuten ole helppoa olla ajattelematta pelkoja, kun niitä on PALJON ja ne esiintyvät ihan arkisissa asioissa. Autolla ajossa, syönnissä, työpaikan valinnassa, kerrostalossa, ostoskeskuksissa.. En jaksa koko pitkää kappaletta lainata, joten seuraava kirjan vertauskuva "Ihminen kuopassa" on kerrottu omin sanoin:

Kuljet niityllä, joka on täynnä kuoppia, joihin voit pudota (=stressaavia tilanteita, pelkoja, uupumusta..). Silmäsi ovat sidotut, etkä näe mihin kävelet. Väistämättä putoat johonkin kuopista ja vaistomaisesti alat pyrkiä sieltä ylös (=pois stressaavasta/pelottavasta tilanteesta). Selässäsi on reppu, jossa on erilaisia työkaluja (=keinoja päästä stressaavasta/pelottavasta tilanteesta pois), otat ensimmäisenä lapion. Alat kaivaa tietä ulos ja kohta oletkin entistä syvemmällä. Lopetat, ja otat käyttöön seuraavan työkalun. Kokeilet myönteisen ajattelun kirjaa, etkä päässyt senkään avulla ylös. Seuraavaksi kokeilet viisaita neuvoja ystäviltä ja perheeltä "kyllä se siitä", "ole reipas poika ja nouse sieltä kuopasta nyt heti!", "tsemppiä!" jne.. Lääkäri voi heittää kuoppaan lääkepurkin, eikä reuna häämötä yhtään lähempänä. Moitit itseäsi, koska et yritä tarpeeksi. Yrität vielä kaivaa ja huomaat, että kuoppa edelleen vain syvenee. Syytät itseäsi, koska putosit sinne, etkä pääse pois. Olisiko hyvä lopettaa kaivaminen ja pysähtyä siihen?

Ah, mikä ahaa-elämys! Jos ollaan pohjalla niin siellä sitten kans ollaan. Turha sieltä on yrittää pyristellä pois, koska se vaan pahentaa tilannetta.

"Tyypillisiä lapiointiin verrattavia stressin käsittelyn keinoja on niiden tilanteiden välttely, jotka voivat tuottaa epämiellyttäviä tunteita. Voit yrittää pakottaa itsesi tuntemaan positiivisia tunteita, ajattelemaan myönteisesti ja muistelemaan vain miellyttäviä muistoja. Vaikka se auttaa hetkellisesti, kuoppa syvenee."

Oh really? Miten niin mun elämä on muka rajoittunutta, jos voin niukin naukin odotella liikennevaloissa tai juoda tuoremehua tilkka kerrallaan? Oon ehkä joskus saattanut vältellä näitä pelkotilanteita. Ja miksiköhän en muista mitään? Ehkä, koska oon keskittyny hyviin, mukaviin muistoihin ja ne huonot painanut taka-alalle. Ja huonoja näyttäs olevan sen verran, ettei oo jäänyt paljon muisteltavaa..

"Paha olo on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen tapa reagoida ylikuormitukseen. Sitä kutsutaan luonnolliseksi stressiksi. Elämä tuottaa sitä yllin kyllin.
Monet käsittelevät luonnollista stressiä niin, että pahan olon määrä ei suinkaan pitkällä aikavälillä helpota, vaan päinvastoin, tuottaa kärsimystä. Sitä kutsutaan kamppailustressiksi. Se tarkoittaa sitä tuskaa, jonka kamppailu ja yritykset kontrolloida luonnollista stressiä ja pahaa oloa tuottavat."

Tämä kamppailustressi siis alkaa kasvaa, kun joku tilanne tuottaa epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi omassa elämässäni en ole saanut tarpeeksi kehuja ja olen tullut välillä haukutuksi tai moitituksi. Luonnollisestikin näistä tilanteista on tullut paha mieli ja ne on herättänyt negatiivisia tunteita, mutta näitä asioita ei mieleni ole osannut käsitellä oikein, vaan olen uskotellut itselleni, että moitteet ja haukut määrittelevät minut. Olen laiska, saamaton, tyhmä, arvotonkin..

Viimeisimmät kotitehtävät ovat siis liittyneet tähän luonnolliseen stressiin ja kamppailutstressiin ja minun on täytynyt oppia eriyttämään ne toisistaan. Esimerkkeinä olen käyttänyt mm. moottoritiellä ajoa ja entistä työtilannetta. Pikaisesti kerron toisen. Eli töihin mennessä katson sen päivän tehtävälistaa ja se on loputon. Se on myös asiakkaille epäinhimillinen. Tilanne on stressaava. Tulee tunne, etten ehdi tehdä kaikkea eikä työnjälkeeni olla tyytyväisiä. Jos en olisi tällainen kamppailustressailija, tilanne loppuisi tähän ja toteaisin, että jostain on aloitettava ja tehtävä homma kerrallaan ja alkaisin töihin. Mutta koska olen, ajatukseni menevät vielä pidemmälle ja lietson mielessäni tilanteen vielä pahemmaksi. Syke nousee ja hengitys saattaa aavistuksen tiheytyä. Ajattelen, etten ikinä selviä töistäni, miksi olen niin hidas, eiväthän muutkaan valita eikä muilla näytä olevan yhtään kiire.. Mieli on jo valmiiksi maassa, koska tosiasia on, että lista on pitkä, eikä asialle mahda mitään. Mutta miksi pitää vielä itse tehdä tilanteesta itselleni raskaampi?? Sasse.. Näistä itseäni kritisoivista ja turhasta ruoskimisesta täytyisi päästä ja on hyvä, että näitä ajatuksia olen jo oppinut eriyttämään. Pitkä tie onkin sitten se, että käytännössä toimisi eikä näitä ruoskimisia ehtisi edes tulla.

Taidan huomenna vielä kirjoitella tähän perään toisen tilanteen, mutta nyt en enää jaksa. Sänky taas kutsuu, jotta aamuherääminen ei olisi niin vaikeaa.

Downshiftausta

Tein just terapian kotitehtävän ja sitä kautta muistin koko blogin olemassaolon. Mulla ei terapiassa oo tapahtunu oikeastaan mitään ihmeellistä, tai tuntuu ettei mitää mainitsemisen arvosta, niin ei oo tullut kirjoteltua. Jotain varmaan täytyy laittaa kuitenkin muistiin..

Kirjan lukeminen... Etenee, hitaasti, mutta varmasti. En ole vielä kamalan pitkällä, mutta oon jo ihan hurahtanut! Mielenkiintoista huomata, kuinka helppo omia ajattelumalleja ja ajatusmaailmaa on muokata, kun mieli on sille avoin. Joissakin elämänvaiheissa tämä ei ehkä olisi onnistunut, mutta nyt tuntuu olevan sopiva aika. Olen oppinut mielenliikkeistä todella paljon, ja palaset loksahtelevat paikalleen. Täytyy varmaan kuitenkin myöhemmin vielä lukea kirja uudelleen, kun ensimmäisellä kerralla tulee ihan älyttömän paljon uutta tietoa.

Pelot... Näitä ollaan tosi vähän konkreettisesti käyty läpi. Kotitehtävien kautta ollaan joitakin mietitty, mutta oikeastaan vain siksi, että tehtävät ovat liittyneet stressaaviin tilanteisiin ja pelottavia tilanteita olen käyttänyt esimerkkeinä.

Kotitehtävät... On ollu ihan mielenkiintosia ja ajatuksia herätteleviä, mutta ärsyttää miettiä edellistä työpaikkaa. Tosiaan tehtävät on liittynyt paljon stressinhallintaan ja keinoihin, joilla stressiä käsittelen ja entisestä työpaikasta jos mistä näitä tilanteita löytyi. Ja mulla huonoja keinoja sietää ja käsitellä niitä.

Elämä muuten on aika leppoista tällä hetkellä. Ja mää nautin!! Aloitin viime tiistaina uudessa työpaikassa osapäivätyössä. Käyn aamuisin töissä ja iltapäivät on aikaa touhuta omiani. Työ on rentoa ja rauhallista. Oma kiireensä tottakai, mutta ei mitään verrattuna edelliseen. Tämän tilanteen on mahdollistanut mieheni, jolle ihan superiso kiitos! ♥ Tällaisena en tietenkään loputtomiin elämääni voi jatkaa ja muiden siivellä elää, mutta olen onnellinen, että minulla oli mahdollisuus hypätä ikävästä oravanpyörästä pois ja vetää vähän henkeä, ennen kuin aloitan taas täysipäiväisen työn. Ihan niinkuin niitä kasvaisi, joka oksalla.. Muuttoa suunnitellaan yhdessä ja haaveillaan, millaiseksi uusi koti laitetaan. Ihanaa!

Laihdutusprojekti etenee myös varmalla hitaalla mallillaan. Olen alkanut käydä kuntosalilla painoja heiluttelemassa ja se tuntuu mukavalta vaihtelulta. Tavoitteellista mun pyristely ei todellakaan ole, mutta olisi kiva kiinteytyä vähän. Haluaisin myös harjoitella kestävyysjuoksua, jotta kesällä voisi juosta ihan oikeita juoksulenkkejä. Hah, kestävyysjuoksua.. Melkoista kestävyyttä vaatii se puolen tunnin hölkyttely, mitä jaksan. Mutta eilen sain kommenttia kahdelta eri ihmiseltä, että olen hoikistunut! Jiihaaa! Jotain on siis tehty oikein, vaikka paino ei enää oikeastaan ole tippunutkaan.

Huomenna on taas terapia. Odotan kovasti, tykkään käydä siellä, koska terapeutti on hauska ja tällä hetkellä aiheet aika kevyitä. Kyllähän sitä varmasti ehtii vielä vaikeita asioita käsitellä v*tutukseen asti. Mutta nyt täytyy kömpiä nukkumaan, ei oo aikaset aamuherätykset mua varten..

Pyöröovi

Viime kerralla, tai sitä edellisellä, tai joskus, oli terapiassa puhetta, ettei minun tarvitse mennä vielä hetkeen moottoritielle. Minkä luvan sainkaan vältellä sitä vielä lisää! Sanoin kuitenkin, että välillä on kuitenkin tehnyt mieli kokeilla, miltä se tuntuisi ja ollut kovin varma olo. En kuitenkaan ole uskaltanut mennä kokeilemaan. Terapeutti pyörsikin puheensa ja sanoi, että, jos itsestäni tuntuu, kannattaa välillä ajaakin itseään pelottaviin tilanteisiin. Ja tänään sen tein! Boomshakalaka!

No en ihan moottoritielle vielä, mutta kauppareissulla käytin pyöröovea! Kauppaan mennessä ajattelin kokeilla ja itsevarmoin askelin harpoin kohti pyörivää helvettiä. Kävelin ovien eteen ja käännyin nöyränä takaisin ja tavallisia ovia kohti.

Kaupasta tullessa ajattelin, että pakko sekin on joskus tehdä ja mun on pakko päästä näissä peloissa joskus eteenpäin! Urheiluseuran pojat jakoi ovien edessä ilmaislehtiä. Kävelin heidän ohitseen, kuin tämä olisi minulle arkipäivää. Astuin pyöröovien sisään. Katsoin ikkunoiden läpi ulos. Paniikkioireet alkoi ilmaantua pikkuhiljaa, ja hetkeä aiemmin ajateltuani ovien pyörivän hirveän nopeaa, nyt tuntuikin ikuisuudelta päästä eteenpäin. Hengitys alkoi tiheytyä enkä kyllä rehellisesti sanottuna ehtinyt ajatella oliko suu kiinni vai auki ja miten hengittelin. Tuntui, että pakko päästä äkkiä tilanteesta pois. Katsoin jo taakseni, että lähden sieltä mistä tulinkin, mutta en kerta kaikkiaan kehdannut! Mitä ne pojatkin ois ajatellu.. Sehän se on kaikista olennaisinta! Sitten ovet jo olivatkin niin raollaan, että pääsin etukautta ulos. Kehuin itseäni niiiiin paljon, oikein liioitellun paljon! Olen saanut ohjeekseni kehua itseäni pelkotilanteesta päästyäni, kun yleensä loppuun iskee itseni moittiminen, miksi olen näin outo ja epänormaali ja rajoittunut..

Huomenna on taas terapia. Saas nähdä, mitä tehdään. Kotitehtäväksi sain kaavakkeen, jossa täytyi miettiä omia stressitilanteita ja niissä ilmeneviä ajatuksia ja fyysisiä oireita. Valitsin aiheiksi yhden stressitilanteen menneessä työpaikassa ja yhden pelkotilanteen.

Huomenna hoitokoirakin lähtee uuteen kotiin. Onneksi löyty taas aivan ihana koti ja voin luottavaisin mielin päästää lähtemään! Onnellista elämää Luca ♥

Se tunne, kun sulla on hyvä olla

Ja nyt mulla on se tunne. Olo on kevyt, levollinen ja tyyni. Elämä heitti, tai minä pistin se heittämään kuperkeikkaa ja vaikka kaikki onkin tällä hetkellä epävarmalla pohjalla, on mulla silti luottavainen olo tulevaa kohtaan.

Irtisanoin itteni viime viikolla, viimeinen työpäivä oli perjantaina. Kivi ja sata kiloa kaikkea muuta painavaa tippu sydämeltä sinä samaisena päivänä. Näin on oikein. Tunnen sen sisimmissäni. Tämä on oikea suunta ja jotain hyvää odottaa edessäpäin.

Minulle tuli Esyn kautta koiranpentu hoitoon pari viikkoa sitten ja sen koulutukseen on mennyt oikeastaan kaikki aika ja kaikki hermot. Mutta ihana huomata, että siitä huolimatta sisimmissäni on rauha. Stressi ja hermostuneisuus johtuu selkeästi tästä koirasta ja ne tunteet on siedettävissä. Ja mussa on ylipäätään energiaa, mikä tuntuu uskomattomalta! Vaikka koiranpentu vie unet ja pakottaa lenkille monta kertaa päivässä, jaksan touhuta ja hoitaa kaikki rästiin jääneet kotityöt. Olo on kaikin puolin mahtava!

Miehen kanssa suunnitellaan yhteenmuuttoa ja se on edessä näillä näkymin huhtikuussa. En malta odottaa! ♥ Vaikka ollaan ennenkin asuttu yhdessä, tämä tuleva muutto tuo tullessaan niin paljon uutta ja yhteisten haaveiden toteutumista, että samalla aikaa olen peloissani. Mutta peloissani hyvällä tavalla. Tänään käytiin katsomassa tarpeita remonttiin ja mietittiin yhteistä linjaa sistustukseen ja muihin isoihin linjoihin. Meidän kodista tulee ihana! Lottovoittajan ois tosin huomattavasti helpompi hymyillä ja remonttia toteutetaankin pienellä ja hitaanpuoleisella budjetilla. Tehdään silloin kun on varaa, ja on alennusmyynneistä tarpeita kerätty. Perjantaina lähdetään tapettiostoksille, apuaaaa!!!

Terapiasta ei ole paljon kirjoitettavaa. Siellä olen edelleen viikottain käynyt, mutta 45minuuttia hurahtaa ohi niin hurjan nopeaa, että ei me siellä paljoa yhdellä istunnolla edetä. Pari viime kertaa ollaan käyty läpi tunnelukko-testin tuloksia, eikä niistä ole oikein mitään sanottavaa. Terapeutti on kysellyt millaisissa tilanteissa olen tunnelukkoihini törmännyt, eli jos esim. tunnelukko on ollut kaltoinkohtelu, millaisissa tilanteissa olen kokenut tulleeni kaltoinkohdelluksi. Näihin ei ole kuitenkaan sen kummemmin syvennytty, niin en jaksa jokaista kokemustani tänne kirjata. Joustava mieli-kirjaa olen pikkuhiljaa lueskellut ja voisin joku päivä kirjoittaa ihan omana aiheenaan vähän oppimastani.

Taustalla soi taas Musical therapy, eläimet nukkuu jokainen omissa sopissaan tyytyväisinä ja huomenna odottaa yksi keikkatyö. Rakastan mun elämää tällä hetkellä vaikkei se kovin vakaalla pohjalla olekaan! Mulla on hyvä nyt. Kumpa tämä tunne jatkuisi pitkään!