Pakko kirjottaa tämän päivän ärsytyksestä. Tilanne sattui päivällä, mutta tuli taas mieleen, kun äsken katsoin vanhan jakson Erilaisia äitejä. Jakson, jossa pariskunta halusi elää mahdollisimman luonnollisesti ja synnyttää kotona ilman kätilöä. Ihan noin radikaaleihin ratkaisuihin en itse olisi valmis, mutta arvostan suuresti heitä, kun ovat vahvasti omien aatteidensa takana ja taistelevat tuulimyllyjä vastaan.
Olen itsekin usein saanut kommentteja siitä, kuinka olen hippi, viherpiipertäjä, erilainen, outo, you name it.Tämä siitä johtuen, että kunnioitan luontoa ja mahdollisuuksien mukaan elän sen mukaisesti. En roskita (tekeekö sitä vielä muka joku??), kierrätän ja lajittelen jätteet mahdollisimman tarkoin, ostan luomua (en kaikkea), maksan ostoksistani usein enemmän, mikäli ovat ekologisempia, en osallistu suuriin kulutusjuhliin ja krääsän haalimiseen, ostan lähes kaiken vaatteista sisustukseen kirpputoreilta, ajattelen maapalloa myös tulevaisuuteen ja yritän parhaani mukaan säästää luontoa (omistan kyllä auton ja muita ylellisyyksiä, mutten sellaista, mitä en oikeasti tarvitse), teen mieluummin itse kuin ostan kaupasta ja mikäli tulevaisuudessa mahdollista, haluaisin joissain määrin pyrkiä omavaraisuuteen.
|
Hipit on sitäpaitsi ihania!! |
Mutta mikä piru siinä sitten on, että toisen arvot ovat jotenkin vähempi arvoisempia kuin omat, jos ne arvot eivät satukaan olemaan samat kuin itsellä ja valtaväestön suosimat?? Minulle itselleni esimerkiksi eläimet ovat tärkeä asia. Tärkein. Omien eläinteni puolesta tekisin mitä vain. Myös muiden eläinten puolesta tekisin lähes mitä vain. Toimin eläinsuojeluyhdistyksen alaisuudessa sijaiskotina, jolloin kotiini tulee ajoittain eläimiä vaihtelevista syistä. Osa on otettu huostaan huonoista oloista, osa on löydetty kodittomina, osa voi myös palata entiseen kotiinsa hoidossaolon jälkeen. Hoidan eläimet parhaani mukaan niin kauan kuin ne minulla ovat ja itse olen sitoutunut yhdistyksen kautta etsimään niille uusia koteja. Mutta jokin tässä vapaaehtoistoiminnassani kuitenkin mättää. En vain ole saanut kertaakaan vastausta siihen, mikä. Usein saan aikaiseksi silmienpyöritystä ja hymähtelyä, kun kerron toiminnastani. Muistan ainoastaan yhden kerran, kun puolitutulta olen saanut arvostavan kommentin, että on tosi hienoa, kun olen mukana tällaisessa toiminnassa.
Tänään tämä verenpaineen nostattava tilanne sattui, kun olin ostoksilla parhaan ystäväni kanssa. Kerroin iloisena, kuinka eilen olin tehnyt päätöksen alkaa
Animalialle kuukausilahjoittajaksi. Luulin saavani onnitteluita, kannustusta, kiitosta, mitä vain positiivista. Mutta sainkin pilkkaavan naurahduksen! Ihan oikeasti?! Kerroin ajatukseni lähteneen siitä, kun mieheni liittyi muutama päivä aiemmin
Unicefille myöskin kuukausilahjoittajaksi. Tästäpä herra saikin ylistävän kommentin ja aihe lipui siihen, kun hän itsekin on ollut Unicefilla lahjoittajana. Johtuiko tämä naurahdus siitä, että oma lahjoitukseni liittyi eläimiin ja niiden oikeuksiin? Nehän ovat huomattavasti vähempiarvoisia kuin lapset. Ei mulle.
Olen myös tuonut tuttaville ja ystäville esille ajatukseni siitä, etten välttämättä koskaan halua biologisia lapsia. En oman raskauspelkoni takia, mutten myöskään eettisyyden takia. Maapallo on jo valmiiksi ylikansoitettu, joten miksi haluaisin itse kantaa tässä negatiivisessa asiassa korteni kekoon? Maailma on muutenkin menossa niin hullunkuriseen suuntaan, etten uskalla ajatella, mitä lapseni joutuisi vielä näkemään tulevaisuudessaan. En tiedä haluanko lapsia ollenkaan, mutta mikäli haluan, olen valmis adoptioon. Tiedän sen olevan pitkä ja puuduttava prosessi, mutta kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole. Lapsia on paljon jo valmiiksi ilman vanhempia ja rakastavaa kotia. Tämä on ollut myös asia, mitä ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää. Jokaisen parinhan pitäisi muutaman yhdessä vietetyn vuoden jälkeen toimia kuten kaikki muutkin; mennä töihin, ostaa omistusasunto ja farmariauto, tehdä lapsi, naisen olla pari vuotta kotona lapsen kanssa, laittaa lapsi päiväkotiin, naisen mennä töihin ja aloittaa kiireinen työ-päiväkoti-kauppa-ruoka-iltatoimet-nukkumaan-arki. Ei kiitos. Ne, jotka haluavat tällaista elämää elää, voivat sitä elää, mutta miksi täytyy odottaa, että muutkin tekisivät niin? Haluan nauttia omasta elämästäni ja omasta rauhasta. Haluan mennä omiin menoihini silloin kun huvittaa ja nukkua silloin kun huvittaa. Hoitaa lasten sijasta eläimiä ja antaa elämäni niille. Onko lapset taas jotenkin paljon arvokkaampaa elämänsisältöä kuin eläimet, joille joku toinen haluaa omistautua? En tarkoita, etteivät lapset olisi minulle tärkeitä, toki ovat. Omat kummilapseni ja muutkin tuttavapiirin lapset ovat minulle äärettömän tärkeitä ja tekisin heidän puolestaan mitä vain. Mutta tässä elämäntilanteessa, näillä elämänarvoilla, minä haluan elää erilaista elämää.
Tällä hetkellä teen töitä ihmisten kanssa, ihmisiä varten. Tulevaisuudenhaave on vaihtaa työ johonkin eläinten kanssa tehtävään. Toivottavasti tämä toteutuisi mahdollisimman pian ja saisin tehdä työtä, jota rakastan. Mutta miksi minun täytyy puolustella ja perustella kaikkia valintojani,
kuin ne olisivat jotenkin vääriä? Onko erilaisuus tosiaan niin
pelottavaa, että sitä täytyy epäillä ja karttaa?
En ole elämääni muuttamassa muiden mieleiseksi, joten odotan valintojeni kunnioitusta muilta. Kuten myös itse teen muiden arvojen ja valintojen kanssa. Joskus tämä näyttää olevan vain liikaa pyydetty...
PS. Pelkojen kanssa on mennyt melko hyvin. 5.kerroksessa tuli taas käytyä ilman kummempia tuntemuksia ja kahtena päivänä olen ollut ruuhkaliikennevaloissa. Vaimea "jaiks!". Paniikki oli lähellä, mutta tilanteet hallinnassa!