Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia

Tässä sitä nyt ollaan. Sairaslomalla.. Eilen pakotin itseni työterveyshuoltoon ja hoitajan tuoliin istahtaessa purskahdin itkuun. Oli vaikea sanoa se ääneen. Olen poikki. En jaksa. Olen käynyt kyseisellä hoitajalla ennenkin ja varauduin melko kylmään kyytiin ja töihin passitukseen vähättelevin kommentein. Mutta hoitaja oli ihana. Ymmärtäväinen. Ei kyseenalaistanut eikä vähätellyt. Haki syitä väsymykselleni (niitä kuitenkaan löytämättä). Tuki minua. Eikä aikonut jättää yksin. Ensi viikon olen lomalla, mutta varasimme jo maanantaille uuden ajan lääkärille, joka arvioi sairaslomatarpeeni. Mikäli hänen mielestään en ole vielä "työkykyinen", kirjoittaa hän ensi viikonkin sairaslomaa ja lomapäiväni siirtyvät jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Lähteissä meinasin vielä purskahtaa itkuun pelkästä hoitajan myötätuntoisesta käytöksestä ja ymmärryksestä.

Nyt olen sitten huonolla omalla tunnolla yrittänyt levätä ja olla ajattelematta mitään työhön liittyvää. Kuitenkin viime yön nukuin taas levottomasti ja näin unia asiakkaista ja kaikesta muusta työhön liittyvästä. Ehkä tämä stoppi tuli kuitenkin tarpeeseen? Onhan se tosiaan aika epänormaalia ajatella esimerkiksi liukkaalla kelillä, että mikäli nyt kaatuisin ja loukkaisin itseni, saisin olla hetken kotona ja hengähtää. Kipeä olisin, mutta ei tarvitsisi lähteä, tehdä, suoriutua. Kaatuisimpa! Ja nämä ajatukset olivat ihan tositilanteita. "Olisimpa eläkkeellä.. Saisimpa lapsen.. Sattuisipa jotakin.." Kaikki sellaisia ajatuksia, joiden takia saisin olla hetkisen kotona, mutta kaikki kuitenkin sellaisia, joita en todellisuudessa haluaisi tapahtuvan. Nyt kun saisi, en siltikään osaa olla rennosti ja ota kaikkea irti tästä paussista, kun takaraivossa koputtelee mörkö, joka huutaa etten ole varsinaisesti sairas, joten töihin siitä mars mars ja niin siellä muutkin painavat väsymyksen ja uupumuksen kanssa eikä eläkeikää hipovatkaan kotona lorvaile saamatta mitään aikaiseksi ja esimieskin niin tyytymättömästi tutkaili sairaslomalappuasi, että joustahan tyttö taas ja lopeta tuo kitinä, lapsellista!!

Llooseer!!

Tällä hetkellä opiskelu uudelle alalle tuntuisi parhaimmalta. Olen jo pitkään haaveillut eläinalasta, mutta opiskelu pelkällä opintotuella ei ole taloudellisesti mahdollista. Huomenna ajattelin lähteä virastokierrokselle selvittämään, millaisia muita opiskelumuotoja olisi ja millaisia tukia mistäkin saisi. Oppisopimus tuntuisi itsestäni parhaalta, kun saisi tehdä töitä samalla kun opiskelee ja saisi ihan kohtuullista palkkaakin. Mutta sellaisia paikkoja, joissa kuvittelisin viihtyväni, on tällä alueella todella vähän. Eläinlääkärivastaanotot eivät työpaikkana kiinnosta. Niitä kyllä olisi. Lääkäreitä siis. Mistä minä tiedän, olisiko työpaikkoja. Aikuiskoulutuspuolen hakuaika on juuri umpeutunut. Sinne täytyisi soittaa ja kysyä onko paikkoja jäänyt yli ja ottaa juuri noista tuista selvää.. Saadappa sitten jotain vielä aikaiseksi!

Ja sitä paitsi tulis edelleenki sitä lunta!! Se piristäis!

Onneksi mulla on aivan huippuihanat ystävät, perhe ja mies, jotka jaksaa tsempata ja ymmärtää! ♥

 "Mä otan kaiken aina todesta vaikka mikään ei oikeastaan kiinnosta.
Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia"

 Pariisin Kevät - Saari