Same old, same old..

Sinne se joulu meni.. Ja tuli kyllä pyhien jälkeen niin jouluähky, että pelkkä joulu-sana saa voimaan pahoin. Eikä kai kummakaan, jos sen hössötyksen aloittaa jo hyvästi marraskuun puolella. Tapaninpäivänä keräsin joulukoristeet ja kuusen pois. Muutamat valosomisteet sai vielä jäädä tunnelmaa tuomaan. Kilotkin pysyivät aisoissa, eikä mahdottomia tullut herkuteltua. You go girl!

Joku tässä vaan edelleen tökkii, enkä osaa sanoa mikä. Aattonakin itkin pariinkin kertaan, pienistä, mutta ei nyt välttämättä turhista asioista. Osansa oli varmasti mummolassa vietetyllä joululla. Siellä emme ole olleet pappani kuoleman jälkeen jouluna kertaakaan, vaikka siitä on jo kuun alussa kuusi vuotta. Papan poismeno oli koko perheelle niin suuri menetys, että vanhoihin perinteisiin palaaminen ilman häntä varmasti kiristi tunnelmaa, vaikkei kukaan sitä ääneen sanonut. Todella harvoin keskenämme riitelemme, mutta nyt jokainen tupisi vuorollaan jotain tarpeetonta.

Sairastuin heti pyhien jälkeen työpaikalta saatuun mahatautiin ja olin taas päivän sairaslomalla. Huomenna ois paluu arkeen kahdeksi päiväksi ja alkaisi viiden päivän miniloma. Tämä on aivan älytöntä! Vaikka olen ollut tässä kuussa enemmän vapaalla tai sairaslomalla kuin töissä, työt ahdistaa ja elämä yleensäkin niin, että rintaa painaa ja hengitys on välillä kovin pinnallista. Asiaa ei yhtään auta se, että työpaikkoja etsiessä niitä ei vain ole. Haluja olisi muutokseen, mutta minnepä menet. Itse en ole keksinyt tälle omalle huonolle ololle muuta selitystä kuin nykyisen työni. Kaikki siihen liittyvä saa pinnan kiristymään. Olenko jo sanonut tarpeeksi monta kertaa, että työ ahdistaaaa??!

Äsken oli pakko käydä pitkästä aikaa lenkillä keräämässä voimia. En uskaltanut kuin löntystää eteenpäin (ihan niinkuin olisin tässä kuukauden-kahden aikana käynyt edes siellä löntystämässä), ettei flunssan ja mahataudin jälkeen iske mikään jälkitauti. Oli kyllä virkistävää. Nyt kun pääsisi vielä aikanaan nukkumaan niin olisi enemmän kuin sata jänistä.

KisKisTuiTui..

Pitää ehkä yrittää huomenna kirjoittaa joku kiitos-kirje tästä vuodesta ja koota yhteen menneitä tapahtumia. Aioin sen tähän samaan kirjoittaa, mutta valitukseksihan tämä taas meni. Ei mun elämä oikeasti ihan näin synkkää ja pelkkää marinaa ole, mutta tämä nyt vain on mulle se kanava purkaa pahaa oloa, eli tänne tulee kirjoiteltua pääsääntöisesti vain ne negatiiviset mietelmät, mitä ei viitsi sukulaisille ja ystäville aina urputtaa.

Kiitos, anteeksi ja hyvää yötä!