Taustat

Tänään oli ensimmäinen "kunnon" käynti uudella terapeutilla. Aika sekava fiilis.. Alettiin käymään vähän mun taustoja läpi, jotta terapeutillekin selviäisi, mikä olen miehiäni. Kyllähän sieltä jo nyt nousi joitain asioita, joihin aiomme paneutua myöhemmin lisää. Tällä kertaa pääsimme yläasteikääni asti ja pintapuolisesti käytiin läpi missä olen syntynyt, milloin muuttanut mihinkin, missä käynyt koulut, millaisia ystäväni ovat olleet tai onko niitä ylipäänsä ollut, perhesuhteitani sekä tunnetilojani eri elämänvaiheissa. Kyllä tästä tulee pitkä ja kivikkoinen taival, huhhuh..

Istunnon jälkeen minut valtasi pelonsekaiset tunteet. Vaikka tämän täydestä sydämestäni haluan tehdä, minun on kohdattava nuo kaikki kipupisteeni ja poistuttava erittäin kauas mukavuusalueeltani. Minut laitetaan aikanaan kasvotusten kaikkien karttamieni asioiden kanssa, joka kauhistuttaa vietävästi. Biologinen isäni ei ole koskaan ollut mukana elämässäni. En ole koskaan häntä nähnyt. Tänään puhuimme hänestäkin ja vaikka olenkin vuosien saatossa hieman katkeroitunut (mutta myöskin teinivuosien uhoilujeni jälkeen häntä ymmärtänyt), tulisi minun jossain vaiheessa hänetkin tavata. Ensimmäistä kertaa tänään jäin pohtimaan, kuinka paljon hänen valintansa olla osallistumatta elämääni onkaan minuun vaikuttanut. Tai en sitä varmasti täysin ymmärrä vieläkään, mutta tämänpäiväinen herätti minut ajattelemaan. Sanoin tänään istunnolla ääneen sen, mitä en koskaan ole edes tietoisesti ajatellut ja tiedostamattani aina näin toiminut. Biologinen isäni on halunnut tehdä abortin, kun äitini on minua odottanut, mikä on saanut teini-minussa valtavan angstin päälle, koska hän on halunnut tappaa minut!! Voi hyvänen aika.. Ihan kaikkea ei nuori nainen elämästä vielä ole tuohon aikaan ymmärtänyt.. Tästä on kuitenkin syöpynyt mieleeni ajatus, että miehet ovat kuvottavia, saastaisia eläimiä. No ei nyt ihan, mutta sinne päin. Joskus miehet saavat minussa oikein kylmät väreet aikaan, kun etovat niin. Joskus ajatus jonkun miehen (muun kuin oman) epäintiimistä kosketuksesta kuvottaa todella. Läheisyys vielä enemmän. Isääni liittyen terapeutti suositteli myös puhumaan äitini kanssa. Vaikka olemme äidin kanssa todella läheisiä ja paljon arjen asioita jaamme keskenämme, on tällaiset vakavat asiat aina jätetty puhumatta. Välihuomautus: Pitäisi keksiä tuolle terapeutille jokin epävirallisempi kutsumanimi.. Kamala toitottaa koko ajan terapeuttia. Ughh.. Ahdistavaa edes ajatella näitä..

Isäpuoleni taas on ollut todella dominoiva ja pitänyt tiukkaa kuria niin lapsissa kuin aikuisissakin. Se, joka häntä ei ole totellut, on saanut sen tuta. Hänestä ei ole oikein mitään muistoja. Tai toki olen hänen kanssaan tekemisissä edelleen, vaikkakin vähissä määrin, eli hänet ihmisenä kyllä muistan. Mutta mitään yksittäisiä muistoja ei ole lapsuudestani, joista osaisin hänen pahuuttaan kuvata. Ajatuskin hänestä saa voimakkaan puolustusreaktion aikaan ja kovan kuoren ympärilleni. Sulkeudun, ei tee mieli puhua. En halua ajatella häntä. Ja juuri näiden asioiden kanssa joudun tuleveisuudessa tekemisiin. Se pelottaa. Tällä hetkellä terapian suhteen pelkoni ovat erit kuin sinne lähtiessäni. Ajaisin vaikka tästä kuuhun moottoritietä pähkinöitä suussa ja tulisin hissillä alas, jos minun ei tarvistisi alkaa kaivamaan näitä ikäviä asioita ja vielä pahempaa, olla niiden kanssa jossain vaiheessa face-to-face! Ehkä sellainen tultapäin ja voitolla yöhön-terapia olis kuitenkin ollut parempi. Hekoheko. Ei olis. Itse halusin juuri tällaisen terapiamuodon, jotta opin myös ymmärtämään itseäni ja pelkojani enkä vain sietämään pelottavia tilanteita. Tämä nyt vaan tuntuu niin kovin raskaalta, sekavalta ja kauhistuttavalta, kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Vuosien myötä olen myös alkanut pelätä voimakkaita tunteita ja niiden kanssa räpiköimistä. Ehkä papan kuoleman jälkeen..?

Miksi TOP 4:

• Miksi en muista mitään?
• Miksi kaikki ahdistaa?
• Miksi kaikki vaikuttaa minuun niin voimakkaasti?
• Miksi miehet oksettaa?

Kelaan sain tänään soitettua ja pyydettyä, että kiirehtisivät hakemustani, JES! (öhmm.. koska terapeutti painosti). Kirjaa en edelleen ole saanut lainattua. Se olisi vielä tehtävä tai en kehtaa mennä ensi istuntoon. Keskiviikkona pakko hoitaa!! Ja se kiitos-kirjekin on jäänyt.

Bonus-miksi

• Miksi en saa mitään aikaiseksi?

PS. Olen alkanut kuunnella Spotifyssa tuollaisia mood-listoja ja oon niistä ihan liekeissä! Tällä hetkellä soi Musical therapy ja listalla on ihanan rauhoittavaa musiikkia. En ole aikoihin jaksanut radiossa jankutettavia lauluja, joissa on lyriikat. Nämä ovat ihanan rauhallisia ja näitä kuunnellessa on helppo rentoutua. Iso peukku!

Ja sitä paitsi tänään on ihan hyvä fiilis!!