Aloitin helpoimmasta, asiakaskäynnillä kerrostalossa. 5. ja ylin kerros. Pahin tilanne siis, mitä voisi sattua: Kävelen portaat ylös. Kolmannessa kerroksessa ajatukset alkavat laukata. Tämä on jo aika ylhäällä. Vielä kaksi kerrosta. Ei tuu mitään! Jos tämä pelottaa, niin mites viides! Jatkan kävelyä. Pysähtymisen jälkeen en enää voisi jatkaa matkaa vaan pelot saisivat vallan. 4.krs, ilma käy raskaaksi, joka askel on painava. Pidän suun kiinni, etten vain alkaisi hyperventiloida. Kokoan ajatuksiani. Hyvin se menee, ennenkin on selvitty! Viidennessä kerroksessa lattia ja jalat tuntuvat epätodellisen kevyiltä, kuin ne voisivat pettää alta minä hetkenä hyvänsä. Ylätasanne tuntuu myös viettävän portaikkoon päin joka on takanani. Puristan ovenkahvaa. Äkkiä soitto ovikellosta ja avaimilla sisään. Huokaus. Tämä vaihe aina hieman rauhoittaa, sisällä ei tunne olevansa niin ylhäällä. Riisun kengät ja käyn herättelemässä asiakkaan. Alan ruoan laittoon. Lieden edessä lattia taas tuntuu heikolta. Pakko liikkua. Muista pitää suu kiinni! En voi nyt lähteä, kaikki työt on kesken. Käyn makuuhuoneessa, josta näkee ulos. Ihailen maisemia. Ja yhtäkkiä taas pelko hyppää esiin. Suu kiinni!!! Juttele asiakkaalle, liiku, heiluttele jalkoja, kävele, älä katso ulos! Takaisin keittiöön. Olo tuntuu lähes normaalilta. Äkkiä touhuan keittiössä loput hommat. Liikkeessä ei ehdi niin paljon ajatella eikä keho jännity liikaa. Kengät jalkaan ja ulos. Pahoina päivinä ylätasanne edelleen viettää portaikkoon päin myös poislähtiessä. En voi katsoa ikkunsta suoraan ulos ja eteenpäin vaan täytyy katsoa portaikkoa, joka pelastaa minut täältä. Niitä pitkin pääsen turvaan. Äkkiä kipitän alas. Kerros kerrokselta helpottaa ja alakerrassa voin tuulettaa mielessäni, selvisin taas yhdestä kerrasta!
Toiseksi pahin minkä keksin, kevytmoottoritie. Tie alkaa liikennevaloista, eikä sinne tarvitse välttämättä mennä rampista. Jos siellä joskus satun ajamaan, menen nimenomaan liikennevalojen kautta. Ramppi muistuttaa liikaa moottoritietä. Kuvitteellisessa tilanteessa olen autossa näissä liikennevaloissa. Olo on rauhallinen. Kun valot vaihtuvat keltaisen kautta vihreään, hätä iskee. Jännittynein vartaloin kiihdytän. En voi nyt luovuttaa.Onneksi rajoitus on vain 80km/h! Saan vauhdin ja vaihteet sopiviksi, mutta keho ei rentoudu vaan jännitys jää päälle. Täytyy keskittyä hengitykseen. Se tuntuu vaikealta. Vaikken hyperventiloi, on raskasta ajatella hengitystä koko ajan. Täytyy liikutella jalkoja, kaasuttaa epätasaisesti. Ilmastointi kylmälle ja ikkunaa auki. Hirveän pitkä matka vielä ensimmäiselle rampille. Juttelen apukuskille, joka on mieheni. Hänelle voin sanoa, että on paniikki iskemässä. Vauhti tuntuu kamalan kovalta, vaikka pienemmillä teillä tämä tuntuu körryyttelyltä. Ensimmäinen ramppi, äkkiä siitä ylös! Keho alkaa rentoutua, hengitys helpottuu. Katkeransuloinen tunne. Miksi elämä on näin vaikeaa?? Mutta viutsivau, tein sen!!
Tämän pidemmälle en ensimmäisellä vartilla päässyt. Tai ehdin miettiä moottoritietä rampille laskuun asti, mutta ajatus harhaili koko ajan ja moottoritien miettimisessä keho alkoi jo taistella niin paljon vastaan, että oli hankala keskittyä täysillä. Kerrostalossa keho ei reagoinut oikeastaan mitenkään. Vähän saattoi hengitys tiheytyä. Kevytmoottoritiellä kädet jännittyivät ja hengitys hieman myös tiheytyi. Se mitä ehdin moottoritietä ajatella, kädet olivat jännittyneet nyrkkiin koko ajan. Välillä keskityin rentouttamaan itseni ja taas hetken kuluttua jalat olivat taas jäykät ja kädet puristivat reisiä. Yllättävän paljon pelkkä miettiminen vaikuttikin fyysisesti, epäilyksistäni huolimatta. Suunnittelin aloittavani tämän helpoimmasta pahimpaan. Huomenna täytyisi siis miettiä moottoritie kunnolla alusta loppuun ja hissiin jatkaa. En osaa oikein hahmottaa, kuinka pahoja pelkoja juna/lentokone/laiva/whatever-matkustusväline aiheuttaa, koska en ole niissä aikoihin ollut. Niitä voisin myös kokeilla tämän pelkovartin aikana.
Nyt äkkiä loppuun netistä Jutta ja puolen vuoden superdieetit ja pikapikaa nukkumaan! Nämä iltavuorosta aamuvuoroon on rrraivostuttavia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti