Same old, same old..

Sinne se joulu meni.. Ja tuli kyllä pyhien jälkeen niin jouluähky, että pelkkä joulu-sana saa voimaan pahoin. Eikä kai kummakaan, jos sen hössötyksen aloittaa jo hyvästi marraskuun puolella. Tapaninpäivänä keräsin joulukoristeet ja kuusen pois. Muutamat valosomisteet sai vielä jäädä tunnelmaa tuomaan. Kilotkin pysyivät aisoissa, eikä mahdottomia tullut herkuteltua. You go girl!

Joku tässä vaan edelleen tökkii, enkä osaa sanoa mikä. Aattonakin itkin pariinkin kertaan, pienistä, mutta ei nyt välttämättä turhista asioista. Osansa oli varmasti mummolassa vietetyllä joululla. Siellä emme ole olleet pappani kuoleman jälkeen jouluna kertaakaan, vaikka siitä on jo kuun alussa kuusi vuotta. Papan poismeno oli koko perheelle niin suuri menetys, että vanhoihin perinteisiin palaaminen ilman häntä varmasti kiristi tunnelmaa, vaikkei kukaan sitä ääneen sanonut. Todella harvoin keskenämme riitelemme, mutta nyt jokainen tupisi vuorollaan jotain tarpeetonta.

Sairastuin heti pyhien jälkeen työpaikalta saatuun mahatautiin ja olin taas päivän sairaslomalla. Huomenna ois paluu arkeen kahdeksi päiväksi ja alkaisi viiden päivän miniloma. Tämä on aivan älytöntä! Vaikka olen ollut tässä kuussa enemmän vapaalla tai sairaslomalla kuin töissä, työt ahdistaa ja elämä yleensäkin niin, että rintaa painaa ja hengitys on välillä kovin pinnallista. Asiaa ei yhtään auta se, että työpaikkoja etsiessä niitä ei vain ole. Haluja olisi muutokseen, mutta minnepä menet. Itse en ole keksinyt tälle omalle huonolle ololle muuta selitystä kuin nykyisen työni. Kaikki siihen liittyvä saa pinnan kiristymään. Olenko jo sanonut tarpeeksi monta kertaa, että työ ahdistaaaa??!

Äsken oli pakko käydä pitkästä aikaa lenkillä keräämässä voimia. En uskaltanut kuin löntystää eteenpäin (ihan niinkuin olisin tässä kuukauden-kahden aikana käynyt edes siellä löntystämässä), ettei flunssan ja mahataudin jälkeen iske mikään jälkitauti. Oli kyllä virkistävää. Nyt kun pääsisi vielä aikanaan nukkumaan niin olisi enemmän kuin sata jänistä.

KisKisTuiTui..

Pitää ehkä yrittää huomenna kirjoittaa joku kiitos-kirje tästä vuodesta ja koota yhteen menneitä tapahtumia. Aioin sen tähän samaan kirjoittaa, mutta valitukseksihan tämä taas meni. Ei mun elämä oikeasti ihan näin synkkää ja pelkkää marinaa ole, mutta tämä nyt vain on mulle se kanava purkaa pahaa oloa, eli tänne tulee kirjoiteltua pääsääntöisesti vain ne negatiiviset mietelmät, mitä ei viitsi sukulaisille ja ystäville aina urputtaa.

Kiitos, anteeksi ja hyvää yötä!

Joulu ♥

Tänään on väsymys poissa! Ei tunnu missään huolet eikä murheet. Mitä ne on? Onko ne jotain syötävää?

Töihin palasin maanantaina ja sunnuntaina jo pelkästään työn ajatteleminen uuvutti mut. Vaikka yritin olla ajattelematta koko asiaa niin keho tuntui raskaalta ja joka askel siltä kuin olisi ollut kasa kiviä kengässä. Todella epämiellyttävää. Maanantain jälkeen olen taas kulkeut ihan zombiena. Työpäivän vääntänyt väkisin alusta loppuun ja kotiinpäästessä ollut ihan loppu. Nyt olen varma päätöksestäni vaihtaa työpaikkaa. Jaksaisi vain jossain välissä tehdä hakemuksia. Ja olisi edes paikkoja minne hakea. Mutta tuonne en ainakaan jää! Työ ei ole minulle tällä hetkellä kuin paikka, josta saan rahaa. En kuitenkaan halua elää elämääni niin, että olen lopen uupunut työstä, jota en täydestä sydämestäni tee. Haluan herätä aamulla iloisena siitä, että SAAN lähteä töihin. Töihin, josta nautin, ja joka on muutakin kuin rahanlähde. Toivottavasti sellainen löytyisi pian!

Tänään aion kuitenkin nauttia olostani perheen ja rakkaimpien kesken! Rakastan joulua! Olemme muutenkin läheisteni kanssa todella perhekeskeisiä, mutta jouluna se erityisesti korostuu. Olemme yhdessä aamusta iltaan ja mummoni olikin sanonut tätini appiukolle, että saa lähteä luotamme kotiin vasta kymmeneltä illalla! Eihän meidän mummo edes valvo niin myöhään! Lahjojakin on mukava avata, mutta se ei ole meille pääasia. Toki kaikki laittavat lahjoja ja itsekin tykkään niitä muille laitella, mutta itse en odota suuria. Riittäää (melkein) että saan olla meidän omassa porukassa ♥

Mieheltäni sain lahjaksi läppärin!! Uuujee! Entinen olikin sellainen raato. Kaverin entinen, joka ei olisi enää kauaa kestänyt. Tässä nyt vain on tietysti näppäimistö vähän erilainen kuin ennen niin kamalasti tulee kirjoitusvirheitä, joita joutuu korjailemaan. Ja ystävältäni ostin itselleni lahjaksi Playstation3 (koska halvalla sain, hei!) ja nyt mulla on ihan järkkyhuono omatunto, kun oon tämmönen elektroniikka-Erja, jolla on kaikkea, mitä pieni lapsi vain saattaa toivoa! Toivottavasti loput lahjat on jotain biojätepusseja ja ekotekoja! 

Nyt täytyy lähteä laittautumaan, että ehdin puuropöytään! Jouluja! ♥

PS. Mikä tuo uus feikki-Joulupukki ja Joulupukin koira on?? Hyi..

Hyvä ihminen, miten sä ees voit olla negatiivinen?

Eilen kävin siellä työterveyslääkärillä, joka ei enää kirjottanu sairaslomaa. Yhyy.. En saakkaan säästettyä näitä lomapäiviä. Mutta positiivista oli se, että hän sanoi kyllä huomaavansa, etten ole masentunut eikä muutenkaan "vika" ole minussa vaan työoloissa. Mukava kuulla, vaikka väsy ei sillä väistynytkään.

Kuitenkin.. Kävin tänään siellä uudella terapeutilla. Ja se oli ihana!! Aivan superjuttu, että pääsen hänen luo hoidattaan itseäni! Puhelimessa olin varma, etten sinne mene, kun kuulosti jotenkin niin kyllästyneeltä, mutta kun kävin paikan päällä juttelemassa, tunsin heti oloni kotoisaksi ja pystyin naureskelemaan omia hölmöjä juttujani ja kertomaan laatuvitsejä. Ja hän kohteliaasti nauroi mukana. That's my man! Hän sanoi olevansa sellainen touhutäti, että antaa välillä kotitehtäviä ja heti sain mukaani ohjeen lukea kirjan, Joustava mieli. Huomenna (tai tässä joskus..) täytyis käydä kirjastossa mutka, tai kysyä terapeuttianopilta löytysikö kirjahyllystä. Ja huomautti vielä, ettei ole mikään kiire lukea vielä ensi kerraksi vaan aloittaisin sen tässä piakkoin ja lukisin, kun joutaisin. Ihana touhutäti! Varattiin seuraava aika heti tammikuun alkuun.

Joululahjat alkaa olla valmiina. Tänään hain joulukuusen ja sain koristeltua sen mieleiseksi! Luulin, ettei sitä alkuperäistä mielikuvaa ihan tunnistaisi toteutuksesta, mutta olen kuitenkin ylpeä luomuksestani. Huomenna ajattelin käydä ostamassa vielä viimeiset joululahjat ja tarvikkeet itsetehtäviin. Aamulla pennuilla on myös leikkaus- ja sirutusaika. Inhottavaa, kun eläimiä pitää nukuttaa, parku pääsee aina :(

Eilen sain siivottua tämän loossin kunnolla ja täällä on nyt tosi kotoisaa olla! (Ai niin ja apua, makkarissa vieläkin ikkuna auki!! Palellun, kun menen nukkumaan!) Tänään oli ihanien uusien ystävien kanssa pikkujoulut, enkä osaa sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen noista viidestä uudesta ystävästäni, jotka kerralla humpsahtivat elämääni! ♥ Ja ulkona sataa oikein sakeasti lunta!

Täytyy sanoa, että olo on tällä hetkellä väsynyt, mutta onnellinen! Kumpa jaksaisin vielä lähitulevaisuudessa ajatella näin positiivisesti, kuten normaalisti ajattelen;

"En aina laulain työtä tee, kun ei se niin vaan mee. 

Mut on seki parempi ku neppailee himassa päivästä toiseen, pitää pystyy pienistäkin asioista iloitseen. 

Ku ei tää elämä oo oikeesti niin perseestä, mitä vois luulla monen räppärin versestä. 

Hyvät jutut lähtee syvältä itsestä, eikä noitten äpärien äpäröinneistä. 

Hyvä ihminen, miten sä ees voit olla negatiivinen? 

Tolla meiningillä pilaat muitten fiiliksen, jos sulla on ongelma niin yhdessä hoidamme sen!"

Rosvosektori - Onnelliseksi

Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia

Tässä sitä nyt ollaan. Sairaslomalla.. Eilen pakotin itseni työterveyshuoltoon ja hoitajan tuoliin istahtaessa purskahdin itkuun. Oli vaikea sanoa se ääneen. Olen poikki. En jaksa. Olen käynyt kyseisellä hoitajalla ennenkin ja varauduin melko kylmään kyytiin ja töihin passitukseen vähättelevin kommentein. Mutta hoitaja oli ihana. Ymmärtäväinen. Ei kyseenalaistanut eikä vähätellyt. Haki syitä väsymykselleni (niitä kuitenkaan löytämättä). Tuki minua. Eikä aikonut jättää yksin. Ensi viikon olen lomalla, mutta varasimme jo maanantaille uuden ajan lääkärille, joka arvioi sairaslomatarpeeni. Mikäli hänen mielestään en ole vielä "työkykyinen", kirjoittaa hän ensi viikonkin sairaslomaa ja lomapäiväni siirtyvät jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Lähteissä meinasin vielä purskahtaa itkuun pelkästä hoitajan myötätuntoisesta käytöksestä ja ymmärryksestä.

Nyt olen sitten huonolla omalla tunnolla yrittänyt levätä ja olla ajattelematta mitään työhön liittyvää. Kuitenkin viime yön nukuin taas levottomasti ja näin unia asiakkaista ja kaikesta muusta työhön liittyvästä. Ehkä tämä stoppi tuli kuitenkin tarpeeseen? Onhan se tosiaan aika epänormaalia ajatella esimerkiksi liukkaalla kelillä, että mikäli nyt kaatuisin ja loukkaisin itseni, saisin olla hetken kotona ja hengähtää. Kipeä olisin, mutta ei tarvitsisi lähteä, tehdä, suoriutua. Kaatuisimpa! Ja nämä ajatukset olivat ihan tositilanteita. "Olisimpa eläkkeellä.. Saisimpa lapsen.. Sattuisipa jotakin.." Kaikki sellaisia ajatuksia, joiden takia saisin olla hetkisen kotona, mutta kaikki kuitenkin sellaisia, joita en todellisuudessa haluaisi tapahtuvan. Nyt kun saisi, en siltikään osaa olla rennosti ja ota kaikkea irti tästä paussista, kun takaraivossa koputtelee mörkö, joka huutaa etten ole varsinaisesti sairas, joten töihin siitä mars mars ja niin siellä muutkin painavat väsymyksen ja uupumuksen kanssa eikä eläkeikää hipovatkaan kotona lorvaile saamatta mitään aikaiseksi ja esimieskin niin tyytymättömästi tutkaili sairaslomalappuasi, että joustahan tyttö taas ja lopeta tuo kitinä, lapsellista!!

Llooseer!!

Tällä hetkellä opiskelu uudelle alalle tuntuisi parhaimmalta. Olen jo pitkään haaveillut eläinalasta, mutta opiskelu pelkällä opintotuella ei ole taloudellisesti mahdollista. Huomenna ajattelin lähteä virastokierrokselle selvittämään, millaisia muita opiskelumuotoja olisi ja millaisia tukia mistäkin saisi. Oppisopimus tuntuisi itsestäni parhaalta, kun saisi tehdä töitä samalla kun opiskelee ja saisi ihan kohtuullista palkkaakin. Mutta sellaisia paikkoja, joissa kuvittelisin viihtyväni, on tällä alueella todella vähän. Eläinlääkärivastaanotot eivät työpaikkana kiinnosta. Niitä kyllä olisi. Lääkäreitä siis. Mistä minä tiedän, olisiko työpaikkoja. Aikuiskoulutuspuolen hakuaika on juuri umpeutunut. Sinne täytyisi soittaa ja kysyä onko paikkoja jäänyt yli ja ottaa juuri noista tuista selvää.. Saadappa sitten jotain vielä aikaiseksi!

Ja sitä paitsi tulis edelleenki sitä lunta!! Se piristäis!

Onneksi mulla on aivan huippuihanat ystävät, perhe ja mies, jotka jaksaa tsempata ja ymmärtää! ♥

 "Mä otan kaiken aina todesta vaikka mikään ei oikeastaan kiinnosta.
Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia"

 Pariisin Kevät - Saari

Joku vetää mua pohjalle..

En tiiä miksi, mutta mieli on matalalla.. Eilen kissa kaatoi juomalasin, kun olin jo nukkumaan asettumassa. Aloin siistiä jälkiä ja yhtäkkiä, kesken kaiken, varoittamatta jostakin ylitseni vyöryi lohduton itku. Siinä minä polvillani, keskellä yötä makuuhuoneen lattialla yritin siivota, mutta itku keskeytti minut usein. Ainut mitä mielessäni pyöri, oli ajatus, etten jaksa. Olen ihan puhki ja haluan vain luovuttaa. Mutta luovuttaa mistä? Työstä? Joulukiireistä? Vastuusta? En osaa sanoa.

Tänään töihin mennessä katselin koulusta palaavia lapsia, jotka kahlasivat peltojen läpi ja toiset juoksivat riemuissaan kotiinsa. Voisimpa olla vielä lapsi. Ilman suuria velvollisuuksia ja vastuuta. Edes päiväksi voisin luovuttaa aikuisuuden vaatimat työt jollekin, joka nämä osaa ja hallitsee ja jaksaa hoitaa. Tällä hetkellä minä en niitä jaksa. Ilman mitään syvällistä ajatustyötä kyyneleet yllättivät minut jälleen. Itkin koko työmatkan ja mietin, miten ikinä selviäisin illasta kunnialla läpi. Jouduin keräilemään itseäni jostain kaasupolkimen ja jarrun välistä. Työpaikalla peilistä onneksi katsoi yllättävän ihmismäinen raato. Vedet silmissä aloitin työillan, mutta lopulta se meni ihan hyvin. Asiakkaat saavat niin hyvälle tuulelle. Ai niin ja aika osuvasti yksi asiakas sanoi iltaisin rukoilevansa meille työntekijöille siunausta ja voimia jaksaa. En ole mitenkään kovin uskonnollinen ihminen, mutta tuo lämmitti mieltä ♥

 

Tämä murtuminen kummastuttaa, koska elämässäni pitäisi kaikki olla tällä hetkellä hyvin. En ole keksinyt mitään, mikä saisi mieleni näin pohjalle. Työ minulla kyllä on stressaavaa ja pahenee vain entisestään. Pimeys tietenkin on osatekijä. Ei tämä lumettomuus ole mistään kotoisin! Ensi viikolla olisi loma, mutta tuntuu, etten jaksa näitä muutamaa viimeistä työvuoroa millään. Ruokavalionikin on nykyään niin monipuolinen ja terveellinen, etten ole eläissäni syönyt näin hyvin eli sieltäkään tuskin kiikastaa. Ehkä se on nuo vitamiinit..



PS. Terapiassa ei eilen ollut enää mitään puhuttavaa. Sovittiin, että soitan, mikäli uusi terapeutti ei tunnu omalta, jotten jää yksin. Tiedän, etten silloin saisi aikaiseksi varattua aikaa taas uudelle terapeutille ja siihen tyssäisi pelkojeni voittaminen ja tämä pelkopäiväkirja taas tursuaisi tekstiä, kun en uskalla banaania syödä.