Kirjassa siis aletaan alkuun käymään läpi näitä stressinhallintakeinoja, jotka monesti ovat toimimattomia ja aiheuttavat vahingossa vain lisää stressiä. Kirja on aika raskaslukuinen, koska siinä puhutaan yleisesti stressistä, mutta minulla esimerkiksi tämä "stressi" on pelkotilanteet. Täytyy siis koko ajan soveltaa lukemaansa omiin kokemuksiin ja tavallaan muokata luettua. Tämä luku oli monimutkainen, mutta kun asiasta sai kiinni, on pointti hyvin selkeä ja käy järkeen. Tämä huono tapa, eli kamppailustressi on melko helppo huomata itsestä, mutta sitä on hidasta muokata, eli vaikka huomaan sitä itsessäni, se pääsee silti usein yllättämään.
"Olemme oppineet, että jos meillä on jokin ongelma, se pitää ratkaista. Jos jokin asia ei miellytä, voimme joko poistaa sen tai vältellä sitä. Kun haluat muuttaa asuntosi sisustusta, voit tehdä niin. Jos teet työtä, josta et saa lainkaan tyydytystä, voit alkaa etsiä uutta työpaikkaa. Niihin sinulla on vaikutusvaltaa.
Sama ei kuitenkaan onnistu tunteiden kanssa. Kun yrität kaikin keinoin vältellä jotakin tiettyä epämiellyttävää ajatusta, muistoa tai tunnetta, huomaat, että se on vaikeaa. Kokeile vaikka olla puoli minuuttia ajattelematta valkoista elefanttia."
Onnistuiko olla ajattelamatta? Niimpä.. Ei muuten ole helppoa olla ajattelematta pelkoja, kun niitä on PALJON ja ne esiintyvät ihan arkisissa asioissa. Autolla ajossa, syönnissä, työpaikan valinnassa, kerrostalossa, ostoskeskuksissa.. En jaksa koko pitkää kappaletta lainata, joten seuraava kirjan vertauskuva "Ihminen kuopassa" on kerrottu omin sanoin:
Kuljet niityllä, joka on täynnä kuoppia, joihin voit pudota (=stressaavia tilanteita, pelkoja, uupumusta..). Silmäsi ovat sidotut, etkä näe mihin kävelet. Väistämättä putoat johonkin kuopista ja vaistomaisesti alat pyrkiä sieltä ylös (=pois stressaavasta/pelottavasta tilanteesta). Selässäsi on reppu, jossa on erilaisia työkaluja (=keinoja päästä stressaavasta/pelottavasta tilanteesta pois), otat ensimmäisenä lapion. Alat kaivaa tietä ulos ja kohta oletkin entistä syvemmällä. Lopetat, ja otat käyttöön seuraavan työkalun. Kokeilet myönteisen ajattelun kirjaa, etkä päässyt senkään avulla ylös. Seuraavaksi kokeilet viisaita neuvoja ystäviltä ja perheeltä "kyllä se siitä", "ole reipas poika ja nouse sieltä kuopasta nyt heti!", "tsemppiä!" jne.. Lääkäri voi heittää kuoppaan lääkepurkin, eikä reuna häämötä yhtään lähempänä. Moitit itseäsi, koska et yritä tarpeeksi. Yrität vielä kaivaa ja huomaat, että kuoppa edelleen vain syvenee. Syytät itseäsi, koska putosit sinne, etkä pääse pois. Olisiko hyvä lopettaa kaivaminen ja pysähtyä siihen?
Ah, mikä ahaa-elämys! Jos ollaan pohjalla niin siellä sitten kans ollaan. Turha sieltä on yrittää pyristellä pois, koska se vaan pahentaa tilannetta.
"Tyypillisiä lapiointiin verrattavia stressin käsittelyn keinoja on niiden tilanteiden välttely, jotka voivat tuottaa epämiellyttäviä tunteita. Voit yrittää pakottaa itsesi tuntemaan positiivisia tunteita, ajattelemaan myönteisesti ja muistelemaan vain miellyttäviä muistoja. Vaikka se auttaa hetkellisesti, kuoppa syvenee."
Oh really? Miten niin mun elämä on muka rajoittunutta, jos voin niukin naukin odotella liikennevaloissa tai juoda tuoremehua tilkka kerrallaan? Oon ehkä joskus saattanut vältellä näitä pelkotilanteita. Ja miksiköhän en muista mitään? Ehkä, koska oon keskittyny hyviin, mukaviin muistoihin ja ne huonot painanut taka-alalle. Ja huonoja näyttäs olevan sen verran, ettei oo jäänyt paljon muisteltavaa..
"Paha olo on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen tapa reagoida ylikuormitukseen. Sitä kutsutaan luonnolliseksi stressiksi. Elämä tuottaa sitä yllin kyllin.
Monet käsittelevät luonnollista stressiä niin, että pahan olon määrä ei suinkaan pitkällä aikavälillä helpota, vaan päinvastoin, tuottaa kärsimystä. Sitä kutsutaan kamppailustressiksi. Se tarkoittaa sitä tuskaa, jonka kamppailu ja yritykset kontrolloida luonnollista stressiä ja pahaa oloa tuottavat."
Tämä kamppailustressi siis alkaa kasvaa, kun joku tilanne tuottaa epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi omassa elämässäni en ole saanut tarpeeksi kehuja ja olen tullut välillä haukutuksi tai moitituksi. Luonnollisestikin näistä tilanteista on tullut paha mieli ja ne on herättänyt negatiivisia tunteita, mutta näitä asioita ei mieleni ole osannut käsitellä oikein, vaan olen uskotellut itselleni, että moitteet ja haukut määrittelevät minut. Olen laiska, saamaton, tyhmä, arvotonkin..
Viimeisimmät kotitehtävät ovat siis liittyneet tähän luonnolliseen stressiin ja kamppailutstressiin ja minun on täytynyt oppia eriyttämään ne toisistaan. Esimerkkeinä olen käyttänyt mm. moottoritiellä ajoa ja entistä työtilannetta. Pikaisesti kerron toisen. Eli töihin mennessä katson sen päivän tehtävälistaa ja se on loputon. Se on myös asiakkaille epäinhimillinen. Tilanne on stressaava. Tulee tunne, etten ehdi tehdä kaikkea eikä työnjälkeeni olla tyytyväisiä. Jos en olisi tällainen kamppailustressailija, tilanne loppuisi tähän ja toteaisin, että jostain on aloitettava ja tehtävä homma kerrallaan ja alkaisin töihin. Mutta koska olen, ajatukseni menevät vielä pidemmälle ja lietson mielessäni tilanteen vielä pahemmaksi. Syke nousee ja hengitys saattaa aavistuksen tiheytyä. Ajattelen, etten ikinä selviä töistäni, miksi olen niin hidas, eiväthän muutkaan valita eikä muilla näytä olevan yhtään kiire.. Mieli on jo valmiiksi maassa, koska tosiasia on, että lista on pitkä, eikä asialle mahda mitään. Mutta miksi pitää vielä itse tehdä tilanteesta itselleni raskaampi?? Sasse.. Näistä itseäni kritisoivista ja turhasta ruoskimisesta täytyisi päästä ja on hyvä, että näitä ajatuksia olen jo oppinut eriyttämään. Pitkä tie onkin sitten se, että käytännössä toimisi eikä näitä ruoskimisia ehtisi edes tulla.
Taidan huomenna vielä kirjoitella tähän perään toisen tilanteen, mutta nyt en enää jaksa. Sänky taas kutsuu, jotta aamuherääminen ei olisi niin vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti