Tämän viikon terapiassa käytiin läpi lääkkeet, joita en käytä. Ainoita, joita käytän on siis Thyroxin ja vasta syöty antibiootti ruusufinniin. Todella harvoin syön Buranaa ja sekin täytyy olla poretablettina, ettei tarvitse ottaa kokonaista tablettia kerralla ja odotella haittavaikutuksia ja allergiaoireita (joita siis oletan kaikesta tulevan). Samasta syystä en uskalla nykyään käydä hammaslääkärissäkään. Pelkään liikaa sitä kipua sekä puudutuslääkettä, en siis sitä itse piikkiä.
Olen lapsesta asti joutunut käymään hammaslääkärissä normaalia enemmän, koska hampaani reikiintyvät herkästi. Vaikka edellisellä kerralla kaikki reiät oltiin paikattu, oli puolen vuoden päästä jo uusia ilmaantunut. Lapsena olen syönyt normaalisti ja pessyt hampaat säännöllisesti, mutta se ei ole vaikuttanut asiaan. Nykyään paheeni on järjetön Pepsi Maxin lipitys, mikä on tietysti jo valmiiksi huonoille hampaille rääkkiä. Täysi-ikäisyyden jälkeen, kun hammaslääkärissä juoksu ei ole ollut enää väistämätön pakko, on käynnit hiljalleen hiipuneet ja lopulta loppuneet kokonaan. Edellisen kerran olen paikattavana käynyt vuonna 2010 tai 2011 eli aivan liian kauan sitten. Samanlaisen hammaslaadun omaavana terapeuttini huolestui tästä todella ja patisti minua lääkärin vastaanotolle. Tämä on kuitenkin yksi pahimmista peloistani ja jo puheenaiheena aiheuttaa ahdistusta. Terapeutti antoi tehtäväkseni selvittää, tarvitseeko kaupunkini pelkohammaslääkäriin lähetettä, vai voinko varata sinne suoraa ajan. Olen käynyt siellä ennenkin paikkaamassa hampaitani ilokaasun turvin, mutta sekin tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, enkä muista, kuinka vastaanotolle pääsin. Silloinen ainut pelkohammaslääkäri oli myös niin ärsyttävä, ettei hälle kyllä huvita mennä.
Enihau, koko asia ahdistaa niin paljon, etten ole soittanut. En vai yksinkertaisesti halua! Tiedän, että se on joskus tehtävä, mutta terapeutin puheet tuntuvat liian painostavilta. Jännä sinänsä, että tällaista painostavaa tunnetta ei ole tullut muiden pelkojen kanssa, joita päin olen viime aikoina mennyt. Ehkä siksi, että olen niitä omaa tahtiin kohdannut, eikä minua ole ajettu vasten tahtoani niihin tilanteisiin. Tuttavani on hammashoitajana yksityisellä vastaanotolla ja hänen työnantajansa on kuulemma todella mukava ja toiminut joskus myös pelkopotilaiden kanssa. Heillä on käytössään jotain puudutetta, jonka vaikutus on lyhyempi eikä sisällä adrenaliinia, kuten yleisesti käytetty puudute, eli voisi sopia minulle paremmin. Haluaisin hänen luonaan mennä käymään ja keskustelemaan tilanteestani, aluksi vaikka ilman tarkastustakaan, mutta nykyinen taloudellinen tilanteeni ei mitenkään päin tätä mahdollista. Hävettää maanantaina mennä taas terapiaan, kun en ole tehtävääni hoitanut. Hävettää myöntää, että tämä on minulle myös niin paha pelko, että saan tosissaan ponnistella pientenkään liikkeiden kanssa. Hammaslääkäri sanana jo nostaa karvat pystyyn! Yök!
Sovimme viime vastaanotolla myös, että joka päivä tekisin jotain pientä, mikä pelottaa. Maistaisin uutta ruokaa, kävisin töissä hississä seisoskelemassa ym.. Mitä vain, joka totuttaa aivojani ja silmiäni uusiin tilanteisiin ja ahdistus vähenisi. Tätäkään en kyllä ole tunnollisesti toteuttanut. Viikon aikana kyllä olen jotain pientä tehnyt, mutta tuntuu, ettei elämässäni tule eteen päivittäin tilanteita, joissa voisin itseäni altistaa enkä jaksa niitä väen vängällä hakea.
Tällä hetkellä olen
Ihan pieni pyyntö vaan, kiitos: Elämä, yllätä, NYT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti